Oli juhla ja Juhannus !!

Aatto päivänä kissat oli ihmeissään kun juhannuskoivuja kannettiin sisään. Uuno ei muista edellisiä ja siksi oli todella ihmeissään. Yritti kiivetäkin niihin, muttei puut pysyneet pystyssä. Illalla sitten oli vuorossa känninkäisten valvontaa paikallisissa tansseissa. Ilta meni ihan kohtalaisesti, väkeä oli normaali juhannus määrä ja humalaisia tavallista enenmmän, muttei juurikaan häiriöitä. Yksi kylän kakaroista piti tietysti yrittää pummilla sisään, ulos lentäessään oli kuin olisi kokenut suurenkin vääryyden. Kotiin kerettiin tuossa 2 maissa.

Juhannuspäivänä oli sitten vuorossa ensin perinteinen ruokailu ukon siskon luona. Ruoka oli todella hyvää, kyllä ammattilainen osaa. Illalla sitten vuorossa toinen juhannusperinne, tanssi-ilta Kreivinkallion lavalla Miehikkälässä. Kreivinkallio on niitä harvoja lavoja joissa todellinen maalaislava kulttuuri on vielä voimissaan. Paikalla ei ole järjestäjien toimesta kuin alkoholiton ravintola, joten omat eväät maistuvat ja hyvin julkisesti. Väkeä oli paljon, niinhän sitä on joka vuosi. Esiintyjätkin ovat joka vuosi samat Miehikkälän todellinen lahja suomalaiselle musiikille Reijo Taipale ja paikallinen autoilija Erkki Eräs. Musiikki oli hyvää, hetkittäin jopa loistavaa. Lattia oli juuri niin liukas kuin muistinkin, tosin illan saatossa kun ihmsiten jaloissa kantautui sisään kosteutta ja ehkä joku pullokin lattialle kaatui, liukkaus katosi ja tahmeus tuli tilalle. Tanssimaan mahtui ihan hyvin, kunhan ei niin pitänyt kiinni tanssisuunnista ja muusta etiketeistä. Paikalliset kertoivat että kyseessä oli 39 kerta, meille kerta oli 10. Todella hauskaa oli.

Tämä sunnuntai on nyt tässä mennyt edellisistä päivistä elpyessä.